Hyppää sisältöön

Nuorisovaltuusto

Kuntalain 26 § mukaan kuntien on asetettava nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaikkien kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.  Nuorisovaltuustossa nuori pääse tutustumaan kunnalliseen hallintoon ja vaikuttamaan nuorten yhteisiin asioihin. Nuorilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa sekä neljässä lautakunnassa. Nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumaton ja sen muodostaa 15 nuorta.

Omia kokouksia nuorisovaltuustolla on kerran kuukaudessa ja ne pidetään pääsääntöisesti ylöjärven kaupungintalolla. Kokouksien lisäksi nuorisovaltuusto järjestää erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi oppilaskuntapäivät, kyselytunti ja yösähly, sekä osallistuvat erilaisiin Pirkanmaan alueen tai valtakunnallisiin tapahtumiin ja koulutuksiin. 

Mikäli sinulla on kysyttävää tai haluat yhteyden nuorisovaltuuston jäseniin, laita sähköpostia osoitteeseen nuorisovaltuusto@ylojarvi.fi

Esittelyvideo nuorisovaltuustosta


Haku Nuorisovaltuustoon

Uusi nuorisovaltuusto on aloittanut elokuussa 2023. Kausi kestää kaksi vuotta, joten uusia nuoria haetaan taas keväällä 2025. Tällöin hakea voivat kaikki ylöjärveläiset tai Ylöjärvellä opiskelevat vuonna 2012 - 2008 syntyneet nuoret, jotka ovat kiinnostuneita vaikuttamisesta.


Nuva-raha

Nuva-raha on nuorisovaltuustolta vuosittain haettavaa kohdeavustus, jonka jakamisesta päättää hyvinvointilautakunta nuorisovaltuuston esityksen pohjalta. Lisätietoja Nuva-rahasta löytyy täältä.


Nuorisovaltuuston jäsenet 2023-2025

Ala-Jaskara Paavo

Harjula Sofia

Haukkala Hugo

Hämäläinen Tuomas

Lakkala Leevi

Lammi Eveliina

Lähteenmäki Miko

Manninen Iida-Liisa

Määttänen Nico, varapuheenjohtaja

Pekkola Emil

Penttinen Salla

Pohjamo Mimmi

Snellman Jenny, sihteeri

Tikkakoski Konsta, puheenjohtaja

Viitanen Samu

Yhteystiedot

Siren Tiina
Nuoriso-ohjaaja
050 390 4793
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Nuorisovaltuusto, kouluyhteistyö, Elämän valintatalo, ryhmäytykset
Salomäki Tiina
Erityisnuorisotyöntekijä
041 730 8726
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Erityisnuorisotyön yksilötyö ja ryhmät, Näppihaukka, Pose-malli

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumaton ja sen muodostaa 15 nuorta.

Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n syksyllä 2019 lanseeraama tunnustus kunnille, jotka edistävät kiitettävällä tavalla kunnan nuorten osallisuutta ja nuorisovaltuuston toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot: www.nuva.fi/nuvamyonteinen-kunta

Nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatti

Päivitetty: 3.1.2024